Sivut

27.6.2014

35 - blogin pariin taas..

Heh, täytyisi todenteolla ryhdistäytyä tämän blogin kanssa. Tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömän vaikealta kirjoittaa edes viikoittain, ärsyttävää aikaansaamattomuutta.

Kuitenkin asiaan, eli oltiin tiistaina? Nean ja Joken kanssa Ojangossa aksailemassa. Olemme nimittäin osallistuneet muutaman pentueen "pennun" kanssa Agirotuun, möllihyppäri joukkuekisaan, kääk! Tajutessa, että eihän D ole vielä edes mennyt pituutta eikä esimerkiksi muuria ollenkaan, puhumatta siitä, että ollaan hypitty pelkkiä medi esteitä, iski pienoinen paniikki. Päivän treeniohjelmana oli siis pituus, rengas!! sekä maksihypyt.

Renkaaseen D oli viime treeneihin kasvattanut jonkinlaisen ongelman. Vaikka se oli todella matalalla, meni Donny ali tai sivusta, eli silloin jo alettiin treenaamaan renkaan kanssa. Kuitenkin, tiistaina, sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Hyvin meni vaikka itse jäin taakse, ja myöskään muutaman hypyn kautta mentäessä ei ollut ongelmaa renkaassa. Maksihypytkin sujui vaivatta, eikä rimojakaan lennellyt melkein lainkaan.


Nuo Donnyn takajalat ovat kyllä niin huvittavat. :D 



Sitten kokeiltiin pituutta, mutta Donny totesi vain että helppo nakki. Ei siis mitään ongelmaa senkään kanssa ja Deehän vallan ihastui siihen. Donny ei siis todellakaan ole kovin hyppyhakuinen koira, enemmän viehättävät putket ja mm. puomi. Pituutta se kuitenkin hyppi edestakaisin (joka ei tosin kovin suotavaa..) kokoajan. Kuvistakin huomanette, ettei mitään pelkoa, että pituuden osia kaatuisi tms, sellaisia metriloikkia D siellä veteli. :D



Tehtiin myös pientä radanpätkää, joka meni hyvin ja kontaktitkin muistuivat hyvin mieleen, pätevä penska! :)





Ja nytkun kerrankin Ojankoon mentiin, niin eikös niitä keppejäkin siinä vähän kokeiltu ja vain neljällä verkolla!! :) vau! Olihan se vähän hakemista, mutta pienellä avustuksella mainio suoritus, vaikka niidenkin harjoittelu on varmasti jäänyt alle kymmeneen kertaan!





Tänään kokeilin lenkin varrella pientä makkarajälkeä Donnyn kanssa metsässä. Alustaksi valitsin suht. suoran ja tasaisen kohdan ja matka oli ehkä 15m? Mielipiteeni vain vahvistui siitä, että tuo koira ei kyllä osaa nenäänsä käyttää. :D Vähän haisteli, nenä kävi jo nakin päälläkin, josta sitten siirtyi taas metrin kauemmaksi haistelemaan. Jos se nakki sieltä ilman mun avustusta sattui löytymään, tuli D sivulle kysymään mitäs nyt tehdään? Täytyykin kehitellä näitä useammin lenkkien yhteydessä!

Nyt siis vain agirotua odotellessa! Ilmosin Donnyn myös bc-erkkariin heinäkuun loppuun Tuomarinkylässä, katsotaan mitä siellä Donnystä tykätään! Elokuulle myös sovittu ainakin lonkka-, kyynär- ja selkäkuvaukset, jee! Hyvä kohde mihin tuhlata ensimmäinen palkka.

1 kommentti: