Sivut

21.3.2013

7 - kovaa kasvua

Näin on taas päivät pennun kanssa kuluneet, välillä paremmin ja välillä hermoja koetellen. Keskiviikkoisin mulla on koulua 8.30-16-15, joten kotiin tullessa ei ole kivaa tuntea loppupäivää naskalihampaita reidessä kiinni. Niimpä kun pentu oli niin energinen eilen illalla, käytiin myös pienellä hihnalenkillä ja sen jälkeen pentu sitten nukkuikin aika hyvin.

Kasvanut se on ihan hurjaa vauhtia, ja kohta pitäisi varata ajat rokotuksiinkin, sitten pääsee kunnolla tutkimaan joka paikkaa. :) Yksinolot on sujunut ihan super, vaikkei se olekkaan kuin max. pari tuntia ollut päivästä yksin, mutta sisään ei ole tehty mitään ja nukkuu koko ajan. :)

Donny on saanut olla takapihalla vapaana, mutta eilen hokasi, että meidän ja naapurin pihan välissä on sellaista aitaa, että hänhän mahtuu sieltä lävitse.. Kuului vain äidin huuto ulkoa, että nyt se tajusi, ja niin pentu temmelsi naapurin pihassa. :D Saatiin se sieltä kuitenkin heti pois, ja tänään käytiin ostamassa vähän tiheämpää verkkoa siihen. Metsässä tulee hyvin luokse ja luoksetulo sujuu, mutta takapihalta sitä ei meinaa saada edes sisälle, kun kaikki on muka niin mielenkiintoista. :) Kunhan nyt vaan äkkiä saataisiin ne rokotukset kuntoon, niin pääsisi vähän pelottomammin näyttämään sille maailmaa.. Tänään käytin aamulla sen hihnan kanssa pihan ulkopuolella, ja taisi nähdä elämänsä ekat rekat, niin kauhuissaan oli, äkkiä piti juosta mamman luokse piiloon. :D

Tässä Donny kasvattajan luona, voikun se on ollut pieni.. :) <3

2 kommenttia:

  1. Voi, mikä ihana pentu! Ei tällaisia kuvia pitäisi yhtään katsella, jos on hiemankaan kytevää pentukuumetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. donny kiittää! :) ja heh joo, sit en suosittele ;D

      Poista